Maria Guzenina-Richardson

Hiljaisten ääni

Aika harva taisi oikeasti uskoa vielä muutama viikko sitten, että näissä presidentin vaaleissa toisen kierroksen mittelöä käytäisiin Pekka Haaviston ja Sauli Niinistön välillä.

Pekka Haavisto on tehnyt kuudessa kuukaudessa sen mitä Sauli Niinistö ei ole pystynyt saamaan aikaan kuudessa vuodessa. Pekka Haavisto on antanut äänen maan hiljaisille.

Olen ilmoittanut jo aiemmin julkisesti tukevani Pekkaa presidentiksi. Miksi? Koska nyt ei valita Suomelle talouspäällikköä. Nyt valitaan arvojohtajaa. Meidän, joilla menee hyvin on annettava äänemme niiden puolesta, joilla ei mene.

Kun kysyn itseltäni, kumman presidenttiehdokkaan menestys antaa enemmän toivoa vaikkapa niille nuorille, jotka eivät ole löytäneet paikkaansa maailmassa, vastaus on selvä. Kummalta Sinä pyytäisit apua, jos kokisit olevasi kiusattu tai yksinäinen?

***

En ole syntyessäni saanut kunniaa periä demariaatetta äitini maidosta. Mutta kun aikoinaan päätin kenen joukoissa haluan seistä, valintani oli helppo. Arvot ratkaisivat.

Ihmistä ei saa jättää yksin hädän hetkellä. Kiusaamiselle ei saa kääntää selkää. Kaveria ei jätetä -yhteiskuntaa on vahvistettava. Oikeudenmukaisuutta on levitettävä kaikin mahdollisin keinoin.

***

Suomalaiset ovat huolissaan. Terveydenhuoltojärjestelmämme, ikääntyneiden ihmisten turva, perheiden tuki ja työttömyys vaativat arvopohjaltaan kestäviä päätöksiä ja toimia. Tietoon perustuva päätöksenteko kantaa pidemmälle kuin yksiselitteinen ismeihin uskominen.

Suomalaista päätöksentekoa johdatteli -90 -luvun alkupuoliskolta usko markkinaliberalismiin. Tulokset näkyvät muun muassa nykypäivän yhteiskuntamme repaleisena turvaverkkona sekä pirstoutuneena ja eriarvoistavana palvelujärjestelmänä.

Tämän kehityksen polku on nyt saatava poikki. Ei mikään helppo tehtävä, kun maailman paine puskee tilanteeseen omaa haastettaan muun muassa globaalin talouskriisin ja väestön ikääntymisen muodossa.

Pelkillä hallinnollisilla toimilla ei maailmaa kuitenkaan paranneta. Sillä on suuri merkitys miten Suomessa voidaan henkisesti niin kodeissa, kouluissa, työpaikoilla kuin kaikkialla muuallakin. Ihmisten on annettava tehdä parhaansa. Ihmisarvon tunnustaminen lähtee arjen yksittäisistä teoista, joista kasvaa välittämisen ja osallisuuden valtameri.

Äänestin ensimmäisellä kierroksella Paavo Lipposta, hän oli parhaimmillaan, kun kertoi elämänsä arjessa kohtaamistaan ihmisistä ja heidän arvokkaasta työstään sekä välittämisestä. Viime kädessä siinä on hyvän yhteiskunnan ydin. Sen vastakohta on itsekeskeisyys ja välinpitämättömyys. Ja sellaista vastaan on taisteltava.

***

Olen demari, ja olen nyt ylpeä Pekka Haaviston kannattaja. Kansakuntamme tarvitsee presidentin, joka kokoaa yhteen ja antaa toivoa inhimillisyyden kasvusta kaikkialla yhteiskunnassamme. Presidentin arvomaailmalla on väliä.

Nyt ei valita Suomelle talouspäällikköä. Meidän, joilla menee hyvin on annettava äänemme niiden puolesta, joilla ei mene.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Lipponenhan oli varsinaisen markkinaliberalismin kannattaja. Tämän on huomannut muutkin kuin demarit, ja tämä näkyi talouspäälikkö Lipposen suuressa ja laajoja kansalaispiirejä kuvaavassa kannatuksessa.

Käyttäjän suburbian kuva

Hyvin sanottu normaaliälykkyys ilman oikeistolaisuhoa on nykyään hiljaisuutta!

Käyttäjän seppohilden kuva

"Nyt ei valita Suomelle talouspäällikköä."

No Maria, ei kyllä valita ympäristö-ja kehitysmaapäällikköäkään, joka on Haaviston sydänasia. Eiköhän Halosen 12 vuoden kiertely kehitysmaissa ja näiden asioita hoitamassa riittänyt hetkeksi, nyt olisi hyvä saada pressa, joka keskittyisi myös Suomen asioiden hoitoon.

Käyttäjän salvator kuva

Upea(a) Maria, toivottavasti olet oikeasti sitä mieltä, mitä kirjoitat...

Käyttäjän alo kuva

Asia on ihan päinvastoin.

Kyllä ne on ne hiljaiset, maaseudulla asuvat, kaupunkien työläiset, vanhemmat ja viisaammat nöyrät ihmiset joille Niinistö on äänen antanut ja antaa.

Ne isoäänisimmät city-/ituhipit, elämän kokemusta vailla olevat nuoret, muusikot, näyttelijät ym. jokapaikassa äänessä olevat julkisuuden haluiset maailman parantajat ja ns. "suvaitsevaiset" moralisoijat aina uusia etuoikeuksia ja elämyksiä vaatimassa olevat ja toisia eli niitä oikeita hiljaisia pilkkaavat on ne jotka Haavistoa äänestävät ja hänen puolesta hypettävät.

Nyt ja varsinkin nyt pitää valita Suomelle 'talouspäällikkö' joka edistää Suomen teollisuutta, vientiä (työllisyyttä) ja ehdottomasti ajaa yksinomaan suomalaisten etua kaikissa toimissaan. Vain silloin teillä joilla menee hyvin on antaa niille joilla ei mene hyvin.

Käyttäjän ristoi kuva

Mölymystö äänestää aika yksimielisesti Haavistoa.

Käyttäjän suburbian kuva

Ei ainakaan puheenvuoron mölymystö.

Käyttäjän andres kuva

Sini: Puheenvuorossa ei niin hirveän monta kulttuurikuikeloa olekaan. (sanonta Tuulikki Ukkolan)

Käyttäjän Jalis kuva

Aika iso osa suomalaisista taitaa olla Niinistön valheellisen sankarikuvajaisen pauloissa.

"Tätä suomalaista ihmettä haluan olla tukemassa ja vahvistamassa kaiken kykyni mukaan. Suomi on maa, jossa ihmeitä tapahtuu varsinkin silloin, kun ajat ovat vaikeita. Ystävät, nyt on aika tehdä tuo Suomen ihme taas kerran todeksi."

http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id...

Niinistön puheesta paistaa se, että hän uskoo itsekin jonkinlaiseen omaan sankarikuvaansa, että hän on 'pelastamassa Suomea'. Hän ei sano sitä aivan suoraan, mutta vaikutelma jää. Mietin, mitä psykologit sanoisivat tällaisesta "myytin pauloihin jäämisestä"? Valitettavasti myös George W. Bushilla oli samanlaisia asenteita. Myytin kautta hän luo myös omaa kuvaansa kansakunnan armollisena pelastajana, jonkinlaisena vara-Jeesuksena, vaikka on itse muka ateisti. Hän näköjään suo itselleen pelastajan aseman, eli hyppää hierarkiassa aika korkealle.

"Ajatelkaapa: "Olen saavuttanut tavoitteeni" tai "täytin tehtäväni", eivätkö ne kuulostakin illalla hyviltä, kun ne voi itselleen sanoa!" Niinistö puhuu.

- Niinpä, kuten eräskin aikoinaan sanoi: "Nyt se on täytetty."

"On oltava oikeudentuntoinen, herkkä tuntemaan oikean ja väärän." Jokaisella on omanlaisensa tunto oikeasta ja väärästä. Minusta Saulin asenne suurpääomaan ja sen vastuu-vapauteen on väärä, kun hän jättää köyhyyden suurpääoman itse ratkaistavaksi. Aivan kuin sanoisi rikollisille, että päätä itse, menetkö vankilaan vai et.

Sehän ei riitä, että jätetään köyhien asia vain rikkaiden omantunnon asiaksi. Ja tämä oli Niinistön linjaus asiassa. Hän näyttää esimerkkiä. Kuka tahansa voi kerran lahjoittaa jotain, mutta ei se mitään ratkaise. Helpottaa hetken.

Paavo Lipponen oli kuulemma sanonut, että ajatus on aivan naivi.

http://pajari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/96285-niinist%C3%B6-ja-haavisto-a...

Saulille on tärkeää hänen oma egonsa ja se, miltä se näyttää. Hän mittaa omaa arvoaan yhteiskunnallisen asemansa kautta.

Jättäisi viisaammalle Haavistolle presidentin tehtävät, koska Haavisto ei ole pelkästään oman egonsa asialla, vaan hän on ajamassa tärkeitä asioita.

Olen samaa mieltä siitä, että jos olisin pulassa, tietäisin kyllä osoitteen, johon mennä kolkuttamaan: Haavisto.

Käyttäjän ristoi kuva

Kunnioittamani ministeri Guzenina-Richardson esiintyy nyt köyhien puolustajana, aivan Lipposen tapaan. Vapaa maa ja sananvapaus.

Käyttäjän JokuMuu kuva

Kyllä siinä kovaa talouspäällikköäkin tarvitaan että löytyy jostain rahaa millä hoidetaan heikentyneestä ja yhä heikkenevästä hoitosuhteesta ja tämän ongelman hoitamisesta aiheutuvat kustannukset.

Armeliaisuus on hyvä asia, se on inhimillistä, se on oikein, armelias pitää olla. Mutta kyllä se kova talouskuri ja kova talous on aivan avainasemassa, jotta voitaisiin olla myös armeliaita heikko-osaisille.

En kannata Saulia, mutta en kannata myöslkään löperöä talouspoliittiikkaa enkä huonoa talouden hoitoa, se ei ole hyväksi myöskään niille kaikkein heikko-osaisimille, jotka kaikesta armeliaisuudesta huolimattakin joutuvat eniten kärsimään löperöstä talouden pidosta koituvista hankaluuksista.

.

Käyttäjän Kansojenherra kuva

Todennäköisimmin syy demariksi kääntymiselle ei ollut inhimilliset arvot, vaan halu päättää kaikkien yksityisten ihmisten elämästä ja elintottumuksista.

Käyttäjän OlliPusa kuva

Monelle demaripuolue on tarjonnut myös mahdollisuuden urakehitykseen, jota ei olisi ollut muuten mahdollisuutta saavuttaa.

Käyttäjän andres kuva

Tuo sama vika on mitä suurimmassa määrin myös Vihreissä, osittain RKP:ssa.

Käyttäjän OlliPusa kuva

Ja kokoomuksessa ja kepussakin. Ja sitten valitetaan, että julkishallinnossa on tehotonta toimintaa, kun vaativiin johtotehtäviin valitaan poliittisilla perusteilla kakkos, kolmos ja jopa nelosluokan johtajia. Kun kriisi iskee ja heitä todella tarvittaisiin, jäävät stressin vuoksi sairaslomalle.

Käyttäjän airajoki kuva

Minusta tuntuu että nämä presidentinvaalit ovat merkittävä sukupolvikokemus jota muistellaan myöhemmin taajaan tyyliin "Missä olit kun meillä olisi ollut mahdollisuus valita Pekka Haavisto presidentiksi" Edistykselliset ihmiset löysivät kokoavan voiman Haavistosta ja liike jää väkisinkin elämään jollain tasolla. On aivan varmaa että Haaviston kaltaiselle ihmiselle on maailmassa tilaus ja jos ei Suomessa niin maailmalla. Nyt jo hänellä on ollut suomalaisia kokoava vaikutus.
Olen itse äänestänyt Haavistoa ennakkoon ja toivon parasta mutta niinistöläisyys suomalaisten piirissä taitaa jyrätä. Niinistö on Niinistö, not quite my cup of tea mutta kaikenkaikkiaan varmaan kelpo valinta hänkin. Eihän presidentillä ole onneksi enää valtaa:)
Sitä jäin ihmettelemään että eikös Kokoomuksen kannattajille synnykään tyttölapsia. Siinä määrin oli kumman kuuloinen Niinistön mielipide naiskiintiöistä:(

Käyttäjän suuronen kuva

"
Edistykselliset ihmiset löysivät kokoavan voiman Haavistosta ja liike jää väkisinkin elämään jollain tasolla.
"

Ja uskoakseni myös löytävät Niinistöstä koko kansaa kokoavan voiman. Yhtenäisemmän kansan, johon yhtälailla kuuluvat niin Haaviston kokoamat piirit, kuin vaikkapa maltillisten Niinistöläisten lisäksi äärikonservatiivitkin. Yhtenäisempi kansa niin, että aito suvaitsevaisuus lisääntyy ja jyrkkä puolien vastakkainasettelun painoarvo vähenee.

Haaviston kunniaksi on sanottava, että hänenkin valintansa olisi parannus nykyiseen tilanteeseen nähden.

Vähän pitämpää ja syvempää poliittista historiaa tuntevat saattavat vähän vierastaa edistyksellisiä ihmisiä ja piirejä.

Käyttäjän suburbian kuva

Niinistö on mennyt äärimmäisyyksiin frirtissä persuja kohtaan sitähän tuo puhe naiskiintiöistä varmaan on.

Käyttäjän VILENIN kuva

Mitä on edistys ja kehitys? Kaikki riippuu suunnasta. "Edistyksen" jäljet tosin peloittavat.

Käyttäjän andres kuva

Viimeksi kun Haavisto "oli maailmalla", tuli lemput työstään.

Käyttäjän sannavauranoja kuva

Kumpi Maria on mielestäsi olennaisempaa näiden hiljaisten kannalta: tekemisestä puhuminen vai itse tekeminen?

Lukematta kirjoitustasi, kirjoitin juuri näistä valintakriteereistä: http://sannavauranoja.puheenvuoro.uusisuomi.fi/96428-kutonen-vai-kakkonen

Ja kirjoituksesi vain vahvistaa mielikuvaani puheiden ja tekojen eriparisuudesta.

Käyttäjän petterihiienkoski kuva

Hyvinvointivaltion ja sosiaalitoimen kannalta Sauli Niinistö on parempi vaihtoehto presidentiksi. Tietenkin, jos uskoo, ettei Haavisto tule valituksi, voi häntä ehkä ilmoittaa kannattavansakin.

Käyttäjän Matias kuva

Sammaa mieltä, ettei hiljaisten ääni todellakaan mene Haavistolle. Tuulikki Ukkola kirjoitti tästä hienosti

http://tukkola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/96450-liberalismi-täystuho

Mölymystä sai aikaan hetken "hypen", mutta aika nopeasti tultiin taas maan tasalle. Pekan "Nolla-kasvu" linjako se suomen köyhät ja syrjäytyneet pelastaa?

Voi tätä tyhmyyden määrää. Pekka on muuten fiksu ehdokas, mutta ei ymmärrä taloudesta mitään! Sen takia kaikkien köyhien, terveydenhuoltojärjestelmästämme huolissaan olevien ja muidenkin tulee näistä vaihtoehdoista äänestää Saulia.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja